Jossain oli keskustelu, artikkeli tms kateudesta. Oletko kateellinen ihminen. Tarkemmin asiaa hetken mietittyäni totesin itselleni, että olen todellakin. Eikös kateus oo yks kuolemansynneistä? Noh, oli tahi ei, ei mahda nyt minkään.

Kyllä, olen kateellinen ihmisille, joilla on vakituinen työ, tahi edes työ ja säännöllinen palkkatulo. Tässä revin päätäni puhki että millähän maksan ensi kuun vuokran ja nettilaskun ja puhelin laskun ja kissan eläinlääkärin, kun tilillä on viiskytä euroa eikä tietoa millon tulee ekat työttömyyskorvaukset (mitä lie ovat viralliselta nimeltään), kun vasta viikon ollu työttömänä.

Kyllä, olen kateellinen ihmisille, jotka saavat kotinsa pidettyä siistinä, tai edes suht siistinä. Tätä kaaosta ympärllä katsoessa uupuu jo istuen. Mistähän helvetistä sitä sais energiaa, että sais siivottua?!

Kyllä, olen kateellinen ihmisille, joilla on vauva/lapsi/tulossa. Biologinen kelloni on aikaisessa ja pirisee niin maan perkeleesti. Vaikka olenkin vielä nuori (olen!) niin tuntuu, että kiirus tulee. Kohta huomaan olevani jo yli kolmikymppinen, sitten nelikymppinen. Tähän liittyen, perkele niitä töitä minulle nyt heti! On pakko ajatella taloudellisestikin tätä vauva-asiaa, kun toisella on koko ajan lomautusuhka päällä ja itse tosiaan juuri valmistunut ja työtön. Vauva tarvihtee kaikennäköstä rahanarvoista tavaraa. Okei, on yksi ihminen jolle en ole kateellinen vauvasta, tietenkin valloittavan ihanan kummipoikani äiti. Ja puolitutuille olen enemmän kateellinen kuin kavereille ja läheisille.

Kyllä, olen kateellinen ihmisille, joilla on hyvä, normaali lapsuus takana. Ei tästä sen enempää.

Kyllä, olen kateellinen ihmisille, joilla on kaikki niin perkeleen hyvin. 

Kyllä, olen kateellinen ihminen! 

 

 

edit. Olen kateellinen ihmisille, jotka osaavat sisustaa, ostaa lahjoja, säästää. Lisäksi tiedän, että on ihmisiä, joilla menee paljon huonommin kuin minulla.